torstai 26. huhtikuuta 2012

Hei!

Pikkuinen Nova taas kirjoittelee. Meillä on koko ajan kiire. Tai Mattella on. Minä otan rennosti. Nalle käy rallytokoilemassa ja Happy näyttelemässä, mutta me Heavyn kanssa vahdimme taloa. Tänään minun piti kyllä mennä töihin, mutta koska olen hieman flunssainen, jätämme vierailun väliin. Lepään mielelläni sohvalla.
Täällä ei oikeastaan tapahdu paljon mitään muuta kuin tavallisia asioita. Happy esim. söi taas ällöttävää parsaa viime viikolla. Matte ja Mikko söivät herkullisia kanansiipiä (kanansiivet oli kyllä ensin uunissa, me syömme raakaruokaa, mutta nuo haluaa laittaa kaikki herkut uuniin), ja Happy pääsi nappaamaan yhden palan Mikon lautaselta. Ajattelin itse ottaa sen, mutta ennen kuin ehdin paikalle, Happy nieli koko palan ihan itse. Matte oli sanaton. Sitten Matte keitti puuroa ja siihen tuli myös raejuustoa ja parsaa. Happy söi kaiken. Matte mutisi jotain vahtimisesta ja takapuolen nousemisesta tuolilta ja eläinlääkäristä, mutta kaikki meni taas hyvin. Happyn maha ei mene sekaisin mistään.
Maailman paras Pate tuli taas meille. Olemme siitä hyvin onnellisia.
T. NOVA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti