keskiviikko 26. joulukuuta 2012

HYVÄÄ JOULUA!

Hei. Minä haluan taas kirjoittaa blogia. Matte lupasi olla ahkerampi taas.
Joulu on melkein ohi. Meillä oli täällä hirveästi vieraita. Myös veljeni Jero oli täällä. Minä olen paljon vanhempi kuin Jero, ja tietysti viisaampi. Näytin Jerolle että olen tämän talon pomo.
Meille on muuttanut ihan uusi laumanjäsenkin. Hän on Kheiron. Kheiron asuu Heavyn kanssa keittiössä. Komennan häntä portin läpi. Eilenkin nipistin Kheironia kuonoon, koska hän tuli liian lähelle haistelemaan kun me söimme.

Ötökkä asuu taas meillä. Happy ja Ötökkä ovat edelleen maailman parhaimmat kaverit. Minua hiukan harmittaa, koska he saavat juosta yhdessä. Minä kuljen remmissä. Mattella meni niin hermo viimeksi kuin oikein kiusasin häntä. Juoksin iloisena heidän ympärillä pihalla, ja menin piloon kun muut menivät sisälle. Ainahan minä tulen kotiin, koska en halua olla yksin metsässä.

Jouluna saimme myös lahjoja. Sain Kummitädiltäni kivan lelun, ja Annika-täti oli ostanut minulle meille herkulliset Dentastixit.


Avasimme yhdessä lahjat.
Matte oli jättänyt minun lahjani hieman auki, koska en ikinä jaksa repiä typeriä teippejä pois.
Tässä minä ja Happy leikimme lelulla, kun Nalle avaa meille loput lahjoista. Kuvanlaatu on surkea, mutta se on ihan vaan Mattesta kiinni.
                                           
Sain myös uuden sohvan syksyllä. Muutkin saavat olla siinä, vaikka tiedän että Matte hankki tämän minua varten.

T. NOVA!