perjantai 30. maaliskuuta 2012

Huomenta!

Niin kuin eilen näytin, meillä oli toissapäivänä siivouspäivä. Seurailin tarkasti miten Matte pesi ikkunat ja vaihtoi verhot. Minun mielipiteeni on aina tärkeä Mattelle.
Pikku-tipsu Poju tuli torstaina. Poju on paljon villimpi kuin Happy, ja Happy on tosi villi. Poju rakastaa meitä kaikkia ja varsinkin Heavyä ja Heavy ei oikein jaksa jatkuvia suosionosoituksia. Silloin Heavy haluaa mennä tarhaan.
Happyn paras ystävä Ötökkä asuu myös täällä taas. Happy ja Ötökkä ovat koko ajan yhdessä.
Mutta tiistaina on huippupäivä, koska silloin paras ystävämme ELMO tulee. Sitä me kaikki odotamme, myös minä.
T. NOVA!

Hei!

Eilen minä ja Matte vaihdettin kaikki verhot. Minä olin auttamassa, kun muut koirat olivat keittiössä. Haluan aina olla avuksi.

Tämä on Poju. Poju on samanikäinen kuin Happy ja vielä villimpi. Minulla oli oikein kova työ komentamisessa kun Poju saapui.

Näin kävi kuin käänsin selän. Poju yritti napata Nallelta lelun.

Se on Nallen lelu! MINÄ kävin vähän ojentamassa Pojua.

Tässä leikin Happyn kanssa. Nalle leikkii lelulla ja Poju haluaa leikkiä meidän kanssa. Ötökkäkin on nyt täällä, mutta hän ei halunut olla mukana kuvissa tänään.
Metsässä tuoksuu kevät. T. NOVA!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Harrastukset

Hei. Nyt tauon aikana kaikki ovat alkaneet harrastamaan. Paitsi minä.
Nalle ja myös Heavy käyvät rallytokossa. Nalle on jopa ollut kisassa, ja saanut kisakirjan missä sen tulokset lukee. Ensimmäinen kisa meni ihan pieleen koska Matte ei osanut yhtään mitään. Minä säälin Nallea. Toisessa kisassa Matte oli vähän taitavampi ja he saivat ykköstuloksen. Heavy ei halua mennä kisaan. Heavy tykkää vaan herkuista mitkä Matte tiputtaa sen suuhun radalla. Minä en käy rally-tokossa. Sen jälkeen kun menin agiputkeen piloon enkä tullut pois, Matte taisi ymmärtää, että en halua harrastuksia. Minähän olen Pikkuinen Nova, ja en alennu tekemään mitään, mitä en itse halua.

Happy on näyttelykoira. Happy ja Matte juoksee yhdessä kehässä, ja kun tuomari katsoo, niin Matte yrittää laittaa Happyn seisomaan hienosti. Matte ja Happy lähti oikein Viroon näyttelyyn vaarallisella laivalla. Laivalla koirien kuuluu nukkua autoissa matkan aikana. Happy ei pysty olemaan yksin autossa vaarallisella autokannella. Matte otti tietysti Happyn mukaan laivalle. Matte ei välitä mitä muut miettii, koska me olemme Mattelle aina tärkeimmät. Happy joutui kotimatkalla laivan vaaralliseen kenneliin juuri sen takia. Onneksi siihen mahtui myös Happyn oma koppa. Nyt Matte ei enää lähde Viroon, jos ei ole niin lämmintä, että voi matkustaa kannella. Happy kävi myös Turussa talvinäyttelyssä. Sinne voi ajaa autolla. Turussa ystävällinen tuomari tykkäsi Happystä niin paljon että Happy voitti kaikki samanikäiset pojat. Ystävällinen tuomari oli myös sitä mieltä, että Matte oli mennyt hienosti kehässä, koska paperissa luki "well handled". Matte ei voinut tajuta sitä. Nyt Matte ja Happy ovat käyneet harjoittelemassa hallissa ja Matte osaa jo mennä tosi hyvin kehässä. Minä en käy näyttelyissä. Minähän olen kaikesta kaunein koira, ja olisi kamalan epäreilua kaikille muille, koska minähän voittaisin joka kerta.

Minä käyn edelleen Kaverikoirissa ja se on paras harrastus Mattellekin. Mattelle tulee tosi hyvä mieli kun ilahdutan ihmisiä.

Mattelle tulee myös hyvä mieli kun juostaan metsässä. Eilen oltiin kauan metsässä kun oli ihana auringonpaiste.
T. NOVA!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Look who´s back....

Nimittäin MINÄ, Pikkuinen Nova.

Pyydän anteeksi, että en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Täällä on tapahtunut tosi paljon. Isoin asia on, että meille tehtiin syksyllä remontti. Talo oli sekaisin kauan, ja kun he viimein laittoivat kaikki tavarat takaisin paikoilleen, meitä ei enää päästetty pois keittiöstä. Matte halusi että uudet lattiat ja seinät pysyy puhtaina. Onneksi Mattelle tuli vähän ajan päästä tosi kova ikävä minua meitä. Me tipsut saamme olla joka paikassa paitsi makuuhuoneessa. Se on mielestämme niin epäreilua, mutta siinä asiassa Matten mieli ei muutu. Hän nukkuu kuulemma niin paljon paremmin ilman meitä kävelemässä hänen ylitse ja pyytämässä peiton alle. Pöh, sanon minä. Heavy ei saa olla enää olohuoneessa. Heavy on ihan tyytyväinen keittiöön, koska siellä se voi käydä nuuskimassa kaikki pöytätasot läpi aina kuin haluaa. Ainoa ongelma oli se, että Heavyn täytyy päästä nukkumaan sohvalla. Se lukee melkein rotumääritelmässä.


Matte osti Heavylle ison pehmeän fleecealustan. Ei riittänyt.

Ystävämme Mia teki Heavylle ison pedin. Ei riittänyt.


Sitten Matte löysi ihanan pyöräen pedin Heavylle.


Mutta eihän siihen mahtunut kunnolla!



Matte hankki Heavylle oman sohvan.

MINÄ voitin!

Nalle ei jaksanut taistella, vaan etsi omia nukkumispaikkoja.

Nykyään meillä on kaksi pyöreää petiä. Ja kaksi sänkyä. Ja yksi pienempi fleecealusta. Koska Mattea taitaa hiukan harmittaa että emme pääse sänkyyn nukkumaan. Tosiasiassa olemme niin itsenäisiä että se ei haittaa, mutta se ei Mattelle kuulu.
T. NOVA!